Rajaton mieli kirja kertoo aivojen neuroplastisuudesta ja kuinka jo 1970-luvulta lähtien on tutkittu miten neuroplastisuus vaikuttaa ihmisten oppimiskykyyn ja kehittymiseen ja miten se antaa jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden oppia lähes mitä vain oikeanlaisilla oppimistavoilla. 

 

Neuroplastisuus perustuu siihen, että aivot pystyvät luomaan uusia hermoratoja ja muokkautumaan jatkuvasti. 

 

Michael Mernevich ja hänen tutkimus ryhmänsä törmäsivät vahingossa yhteen aikamme suurimmista tieteellisistä havainnoista 1970-luvulla. He olivat kartoittaneet apinoiden aivoja uusinta teknologiaa hyödyntäen. Ryhmä laati menestyksekkäästi karttoja apinoiden aivoista, kunnes tutkijat siirtyivät välillä tekemään muita projektiin kuuluvia töitä. Kun he taas palasivat aivokarttojen pariin he huomasivat, että niihin merkityt apinoiden aivoverkot olivat muuttuneet. Kun löytyi uusia todisteita eläinaivojen muovautuvuudesta, tiedeyhteisö alkoi tutkia ihmisaivojen plastisuutta. Kauan oli luultu, että aivot määräytyvät jo syntyessä ja vain osa muovautuu, kun ihminen kasvaa aikuiseksi. Myös lääketieteen maailmassa tehtiin havaintoja neuroplastisuudesta, kun potilailta leikattiin toinen aivolohko pois ja he silti pystyivät elämään normaalia elämää tai suht normaalia elämää, sillä toinen aivolohko oli kyennyt muuntautumaan ja luomaan uusia hermoratoja.[Jo Boaler: Rajaton mieli.]

 

Neuroplastisuudesta on paljon tieteellisiä tutkimuksia ja lääketieteellisiä näyttöjä, mutta silti edelleen nykypäivänä monet opettajat ja jopa jotkut tutkijat eivät näytä aivojen neuroplastisuutta tunnustavan tai tiedä mitä se on. Aivojen neuroplastisuuden ansiosta jokainen ihminen pystyy periaatteessa oppimaan mitä vain ainoastaan kärsivällisyys ja oikeat oppimistekniikat ovat suurimpana haasteena. Ihmisten oppimistavat ovat toisistaan eroavaa ja kyky kehittyä toisilla hitaampaa. Kun ihmiset ymmärtävät sen, että heidän aivot ovat periaatteessa rajattomat ja oppivat itselleen parhaat tavat oppia, pystyvät he niitä opetella käyttämään tehokkaammin. Tämä olisi tärkeää opettaa lapsille jo pienestä pitäen ja opettajien opetella ymmärtämään lasten erilaisuus ja mahdollisuus. Valitettavasti vielä nykypäivänäkin liian moni opettaja ei ymmärrä tätä tai osaa antaa lapsille tarpeeksi monipuolisia mahdollisuuksia oppimiseen vaan opettajien opetus tapa perustuu pitkälti auditiiviseen opetukseen, samojen tehtävien toistamiseen sekä vahingolliseen tapaan antaa palautetta. Kehittyäkseen oppilaiden pitää ratkoa kysymyksiä, jotka haastavat heitä ja pakottavat heidät ymmärryksen rajoille. Virheiden tekeminen tulee myös olla rohkaisevassa ympäristössä, jotta ne eivät pelota. [Jo Boaler: Rajaton mieli] 

 

Suomessa on erittäin hyvä koulutusjärjestelmä mutta siinäkin on vielä omat puutteensa ja ne johtuvat pitkälti joistain opettajista tai liian suurista luokkaryhmistä. Mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa taas on todella huono tapa jakaa edelleen nykypäivänä oppilaat tasoryhmiin jo todella nuorena. Kun pienet oppilaat jaetaan tasoryhmiin alkavat he itse toteuttaa itseään sen määrätyn tason mukaisesti ja opettajat myös kohdella oppilaita sen mukaisesti tieten tai tietämättään. Myös Suomessa pienten oppilaiden kohdalla opettajat usein leimaavat oppilaat tahallisesti tai tahattomasti. Opettaja saattaa jopa ottaa luokan levottoman oppilaan silmätikukseen ja alkaa huomaamattaan kohdella tätä eri tavalla, näin oppilas alkaa myös helposti käyttäytyä entistä enemmän odotusten mukaisesti sen sijaan, että muuttaisi toimintaansa. 

 

Millaista on ns. Vahingollinen palaute? 

Olin Ala-asteella hyvä matematiikassa, sillä opettajani oli todella hyvä ja ymmärsi, että tarvitsen enemmän visuaalista ja tekemispohjaista opetusta. Ylä-asteella muistan olleeni hidas matematiikan oppija tai siltä se tuntui, kun opettaja riensi aiheesta kolmanteen seuraamatta, että kaikki pysyivät perässä ja sen seurauksena opettajani tyrmäsi matemaattiset taitoni heti ja sanoi, että olen tyhmä eikä minulla taida olla matemaattisia lahjoja. Enkä ollut ainoa. Hän totesi näin myös monen muun oppilaan kohdalla. On varmaan sanomattakin selvää, että tämä oli vahingollista palautetta ja olisin varmasti jäänyt siihen uskoon, että olen huono matematiikassa sieltä seiska luokasta lähtien, mutta onnekseni vähän myöhemmin meidän opettajaamme sijaisti eräs toinen opettaja yhden kokonaisen jakson ajan. Hänen opetus metodinsa olivat aivan erilaiset ja taas aloin saada matematiikan kokeista hyviä numeroita. Ymmärsin silloin, että niin sanottu lahjakkuuteni oli ollut paljon kiinni opettajasta eikä minusta. On valitettavaa, että tuo työhönsä kyllästynyt, lannistava ja huono opettaja saattoi vaikuttaa monen oppilaan matikan opiskelun tulevaisuuteen hyvinkin radikaalisti. 

 Neuroplastisuushan kumoaa sen ajatuksen, että ne joilla ei ole niin sanottua matikkapäätä tai kielipäätä, ei tule koskaan näissä aineissa pärjäämään. Todellisuudessa  jokainen meistä on kykenevä oppimaan hyvin paljon erilaisia asioita, jos vain löytävät motivaation niiden opettelemiseen, ei siihen mitään tiettyä lahjakkuutta tarvita. Tietenkin, jotkut osaavat joitain asioita luonnostaan hieman paremmin kuin toiset tai oppivat ne nopeammin, mutta heillekin saattaa olla vain haitaksi, jos heitä kehutaan lahjakkaiksi. Boaler kertoo eräästäkin tutkimuksesta, jossa todistettiin, että nuoret joita oltiin kehuttu lahjakkaiksi ennen matematiikan tuntia, jossa he saivat itse valita tehtävänsä, eivät valinneet yhtä haastavia tehtäviä kuin ne joita oltiin kehuttu ahkerasta työskentelystä. Lahjakkaat eivät uskaltaneet valita vaikeita tehtäviä, jotta heidän lahjakkuuttaan ei kyseenalaistettaisi. He olisivat myös kysyneet enemmän kysymyksiä ja oppineet enemmän, jos heitä ei olisi kehuttu lahjakkaiksi, sillä he ajattelivat, jos he kysyvät/eivät osaa, muut huomaavat, että he ei olekaan lahjakkaita tai heidän tulisi jo osata, koska ovat lahjakkaita. Eli kynnys kysyä on suurempi lahjakkuuden tuoman leiman takia.

 

Paras tapa vahingollisen palautteen antamisen välttämiseksi on aina ennemmin kehua opiskelijan (tai kuka tahansa palautteen saaja) työtä ja kuinka ahkera hän on, kuin sanoa tämän olevan lahjakas, joka viittaa siihen, että taito tulisi luonnostaan eikä sen eteen olla nähty niinkään vaivaa. Tai jos opiskelija pärjää huonommin eikä käytä täyttä potentiaaliaan opintoihin on parempi tsempata opiskelijaa ja kertoa, että tämä kyllä varmasti pystyy samaan kuin kuka tahansa muukin, jos vain jaksaa opetella, kuin torua tai arvostella. Positiivinen ja hyväntahtoinen palaute kantaa aina pidemmälle kuin negatiivinen ja tyrmäävä/toruva palaute. 

 

En kuitenkaan koskaan oppinut pitämään matematiikasta, sillä oma opettajamme palasi ja numeroni laskivat taas sen myötä huonommaksi. Lukiossa sama jatkui, sillä suurin osa opettajistani olivat vähintään yhtä huonoja kuin ylä-asteen opettajani. 

Olen aina ollut erittäin riippuvainen hyvästä opettajasta, jotta opin asiat hyvin tunneilla. Toinen tapa miten pärjäsin paremmin koulussa oli, että en ollut koulussa vaan opettelin itse. Kilpaurheilun vuoksi matkustin paljon ja olin usein pois koulusta ja kävin siellä usein tekemässä vain kokeet. Pärjäsin kuitenkin hyvin itseopiskelulla ja itseasiassa jopa paremmin. Melkein sama tapahtui kielien kanssa, kun ala-asteen opettaja vain totesi, että joillain vain ei ole yhtä hyvää kielipäätä kuin toisilla. Eli hän istutti päähäni ajatuksen, että ihan sama mitä teen ja ei minun edes kannata tämän kovemmin yrittää, kun minulla ei ole kielipäätä niin en sitä varmaan sitten opi. Tämäkin vain siksi, että olin aluksi hieman hidas oppimaan eikä opiskelu tapani tai opettajan tapa opettaa ollut yhtään minulle sopiva. Onneksi ylä-asteella tämä muuttui, kun aloitimme ruotsin lukemisen ja opettajamme oli todella hyvä, joten olin yhtäkkiä todella hyvä ruotsissa. Tämä vaikutti myös muiden kielten opiskeluun ja etenkin englannin opiskeluun, kun ymmärsin, että ala-asteen opettajani jutut ”kielipäästä” oli ihan hölynpölyä. Paras asia kielten opiskelun osalta oli ylä-asteen englannin opettajani, joka kertoi, että on eri tapoja oppia ja silloin ensimmäistä kertaa koskaan opin, että oppiminen tapahtuu visuaalisesti, auditiivisesti ja kinesteettisesti. 

 

On kummallista, että opettajat käskevät oppilaita yrittämään kovasti, mutta eivät kuitenkaan tarjoa oppilaille työkaluja tehokkaampaan oppimiseen. On todistettu, että oppilaat oppivat paremmin, kun työskentely ja oppimismahdollisuuksia on enemmän. Nykyään käytetään humanistisissa aineissa jo paljon tätä monimuotoisuutta. Esimerkiksi: omat tulkinnat luetuista teksteistä, ryhmäkeskustelut, esitelmät, väittelyt tai jopa näytelmät. Monimuotoinen ajattelu parantaa aivojen kommunikaatiota ja kehitystä. Aivojen joustavuus ja muokkautuvuus juontuvat aivotutkijoiden mukaan synkroniasta, joka syntyy, kun useammat aivoalueet työskentelevät yhdessä. Tätä moniulotteista lähestymistapaa voidaan käyttää kaikkien aineiden opetuksessa myös matematiikassa. [Jo Boaler: Rajaton mieli] 

 

Albert Einstein lähestyi oppimista erittäin hedelmällisellä tavalla ja hän arvosti virheitä.  Einstein puhui aina ponnistelun merkityksestä, vaikeiden ongelmien pohtimisesta, uteliaisuudesta ja virheiden tekemisestä sekä lahjakkuus-ajatuksen hylkäämisestä. Einstein paneutui asioihin visuaalisesti. Hän sanoi usein, että  hänen ajattelunsa on visuaalista ja sen jälkeen hän ponnisteli muuttaakseen visuaaliset ideansa sanoiksi ja symboleiksi. 

Olen itse visuaalinen ja kinesteettinen oppija. Opin parhaiten tekemällä ja näkemällä, joten Bisnes akatemiassa olen ollut ensimmäistä kertaa elämäni aikana sellaisessa opetuksessa, joka on minulle kaikista paras. Olen oppinut älyttömän paljon paremmin käytännön tekemisen, itse opiskelun ja ns. kantapäänkautta oppimisella. Kaikki oppiminen on myös ollut todella vapaamuotoista eli olen suurimmaksi osaksi itse saanut opetella asioita, jotka minua todella kiinnostavat. Olen myös saanut toteuttaa itseäni ja tehdä opintojeni dokumentoinnin omalla visuaalisella tavallani. 

Boaler kirjassaan käy paljon läpi oppimista ja oppimistyylejä sekä sitä kuinka oppiminen tapahtuu parhaiten epäonnistumisten, ongelmien ja epämukavuusalueen kautta. Parhaiten opimme siis virheitä tekemällä ja epäonnistumalla. Joka kerta, kun teemme virheen aivoissa olevat synapsit aktivoituvat ja aivot kasvavat. Meillä Bisnes akatemiassa todella noudatetaan paljon tuota ongelmanratkaisu tyylistä oppimista, sillä lähes missään vaiheessa opintojani ei valmentajani ole antaneet suoraa vastausta ja jo alusta alkaen sitä meille painotettiin, että valmentajat ovat meitä vain ohjaamassa ja auttamassa etsimään oikeita työkaluja ongelmien ratkaisemiseen. Tämä ei välttämättä sovi kaikille, mutta minulle se on toiminut. 

​

​

​

​

 

”Se, joka ei ole koskaan tehnyt virhettä, ei ole yrittänyt mitään uutta” 

-Albert Einstein

​

​

​

​

​

​