top of page

SAPIENS

A BRIEF HISTORY

OF HUMANKIND

YUVAL NOAH HARARI 

Kirja kertoo ihmisen historiasta ja siitä miten esimerkiksi kognitiivinen kehittyminen on vaikuttanut ihmisten nousuun eläin kunnan huipulle tai miten lajimme kehitykseen on vaikuttanut useita radikaaleja ja joskus tuhoisiakin läpimurtoja. KOLLEKTIIVINEN AJATTELU.

 

Yuval Noah Harari käy läpi ihmisen historian tähän päivään asti ja lopussa myös hieman ihmisen tulevaisuuttakin. Kirja oli niin mielenkiintoinen ja kokonaisuudessaan kiehtova, mutta jos lähden kaikkia kirjan herättämiä ajatuksiani avaamaan siihen menisi kauan ja kasassa olisi toinen kirja. Käyn siis läpi vain ne asiat ja ajatukset, jotka ovat minulle tärkeimpiä ja yleisesti ajankohtaisempia.

 

 

Miten ryhdyimme uskomaan jumaliin, valtioihin ja ihmisoikeuksiin sekä luottamaan rahaan, kirjoihin ja lakeihin? Miksi alistuimme byrokratialle, aikatauluille ja kuluttamiselle? Ja millaiseksi maailma on muuttumassa? 

 

70 000-30 000 vuotta sitten uudenlaisten ajattelu- ja kommunikaatiotapojen synty muodostaa kognitiivisen vallankumouksen. Sitä ei tiedetä varmasti mikä sai tämän aikaan, mutta kannatetuimman teorian mukaan sattumanvaraisten geenimutaatioiden aiheuttamien aivojen sisäisten kytkentöjen muutoksien seurauksena homo sapiens kykeni ajattelemaan aivan uudella tavalla ja kommunikoimaan aivan uudentyyppisellä kielellä. Sikäli kun tiedämme, vain me sapienssit pystymme puhumaan asioista, joita emme koskaan ole nähneet, koskettaneet tai haistaneet. Homo sapiens pystyy tekemään yhteistyötä äärimmäisen joustavasti lukemattomien vieraiden ihmisten kanssa. Siksi sapiensit hallitsevat maailmaa. Fiktion synty on suuri syy siihen miksi homo sapiens pystyi aikanaan perustamaan kymmenientuhansien asukkaiden kaupunkeja ja satojen miljoonien ihmisten valtakuntia. Suurikin määrä toisilleen vieraita ihmisiä voi tehdä menestyksellistä yhteistyötä, jos kaikki uskovat yhteisiin myytteihin. Kirkot perustuvat yhteisiin uskonnollisiin myytteihin. Valtiot perustuvat yhteisiin kansallisiin myytteihin ja oikeusjärjestelmät perustuvat yhteisiin oikeudellisiin myytteihin. Mitään näistä asioista ei kuitenkaan ole olemassa niiden tarinoiden ulkopuolella, joita ihmiset keksivät ja kertovat toisilleen. Maailmankaikkeudessa ei ole jumalia, ei kansakuntia, ei rahaa, ei ihmisoikeuksia, ei lakeja eikä oikeutta-missään muualla kuin ihmisten yhteisessä mielikuvituksessa. Ihmiset ovat siis pääasiassa menestyneet siksi, että me olemme oppineet uskomaan asioita, jotka eivät ole todellisia. Kognitiivinen kehityksemme on mahdollistanut kollektiivisen ajattelun ja luomaan yhteisiä uskomuksia ja kieliä. Luotamme helposti toisiimme, kunnes toisin todistetaan. Esimerkiksi laki, jos ihan kaikki nyt lakkaisi uskomasta siihen se menettäisi kaiken merkityksensä. Tai raha, se menettäisi arvonsa, jos emme uskoisi siihen. Kirjassaan Harari käyttää hyvänä esimerkkinä osakeyhtiötä. Osakeyhtiö ei ole mikään elävä, fyysinen, oikea asia, vaan täysin hypoteettinen käsite, mutta silti osakeyhtiö voi hakea lainaa, tienata rahaa ja jatkua sen alunperin luoneen ihmisen kuoltua. 

Jos tarkastellaan tätä asiaa vähän pienemmällä mittakaavalla. Esimerkiksi tiimityöskentelyn kannalta. 

Niin kuin muinaiset esi-isämme tarvitsivat jotain yhteistä mihin uskoa kehittyäkseen kansakunnaksi ja ollakseen motivoituneita työskentelemään yhdessä, tarvitsemme mekin tiimityössä yhteisen asian mihin uskoa. Tiimityö ei suju, jos jokainen ei ole yhtä motivoitunut tekemään vaadittua työtä päämäärän saavuttamiseksi. Tiimityössä ei edes tarvitse välttämättä olla jokaisella yhteistä asiaa, joka ajaa eteenpäin. Joitan ajaa motivaatio saavuttaa jotain, jotkut tekevät palkan tai hyvien arvosanojen motivoimana. Mutta jos joku ei ole ollenkaan motivoitunut, häntä ei kiinnosta päämäärä eikä niinkään hyvä arvosana tai raha, on tämä henkilö suuri musta aukko tiimille. Tämä yksi henkilö saattaa vaikuttaa radikaalisti muiden tiimiläisten motivaatioon, jaksamiseen tai jopa koko tiimin dynamiikkaan. Esi-isämme ja nykyään suuremmat kokonaisuudet toimivat samalla tavalla. Aina ei tarvita yhteisiä motiiveja, jotka ajavat asiaamme, niin kauan kun asia on sama, jota ajamme se menee eteenpäin, mutta jos osa ihmisistä alkaa sitä vastustamaan tai eivät välitä asiasta. Sen eteneminen hidastuu tai joskus jopa pysähtyy. Tämä aiheuttaa ristiriita tilanteita, jotka johtavat tappeluihin, kansakuntien hajoamiseen tai jopa sotaan. Tietenkin tiimityö tilanteessa joko riitatilanteeseen, tiimin hajoamiseen tai vain tuon yhden jäsenen erottamiseen tiimistä, jos tämä ei muuta tapojaan. Onneksi olemme kognitiivisen kehityksen läpikäyneinä ihmisinä myös erittäin hyviä neuvottelemaan asioista, tekemään järkeviä kompromisseja ja sopimaan asioista.

 

Minkä takia historia toistaa itseään? Miksi ihmiset eivät tunnu oppivan omista virheistään tai muistavan aiempien sukupolvien virheitä? 

Kun ihmiskunnalla menee hyvin on ilmiselvää, että jokin uusi tai aiemman kaltainen kriisi odottaa jo seuraavan kulman takana. Miksi ihmiskunta ei pysty korjaamaan asioita joihin selvästi riittäisi varat ja työkalut? Olemme tahattoman ja tahallisen tuhoisasti itsekeskeisiä ja emme välttämättä halua korjata joitain ongelmia, jos vaakakupin toisessa päässä painaa raha, valta ja menestys. 

 

Ihmiset ovat aina olleet kärsimättömiä ja usein ennemmin valinneet välittömän tarpeen tyydytyksen (instant gratification) kuin lykätyn tarpeen tyydytyksen (Delayed gratification) eli emme malta elää hetken epämukavammin, jotta saisimme myöhemmin sen seurauksena jotain mukavaa. Instant gratification esimerkki: Valitset herkuttelun ja leffaillan aina ennemmin, kuin lähdet ulos lenkille ja myöhemmin nauttisit hyvästä olosta ja hyvin vointisi kiittäisi. Delayed gratification esimerkki: opiskelija opiskelee ensin monta vuotta tehden rankasti töitä tutkinnon eteen ja myöhemmin sitten pääsee tekemään työtä, josta nauttii ja saa hyvän palkan. Kaikessa älykkyydessä ja potentiaalissamme varsinkin nykyajan länsimaalainen ihminen on oppinut saamaan asiat tässä ja nyt. Onneksi Suomessa on vielä suhteellisen monelle tärkeä tavoite pärjätä koulussa ja työelämässä, joten sen suhteen moni valitsee tehdä töitä tulevaisuuden mukavuuden eteen. Varjo puoli nuorilla ainakin on se, että koulu ja työelämässä nykyään on mielettömät paineet suorittaa ja menestyä nopealla vauhdilla, sillä eihän menestystä kukaan nyt jaksa liian kauan odottaa ja silloin kun on menestynyt tulisi olla vielä nuori ja nättikin. Nämä niin sanotut ”yhteisukunnan” asettamat paineet johtaa mielenterveys ongelmien kasvuun ja naurettavinta on se, että nuo paineet ovat useimmiten käytännössä olemattomia mielikuvia nuorten päässä, jotka sosiaalinen media istuttaa sinne. Tietenkin näiden paineiden lisäksi ovat ne odotukset, jotka tulevat vanhemmilta, sukulaisilta, ystäväpiiriltä, töistä tai koulusta. Koska suoritat itse, odotat myös muiden suorittavan ja arvostelet muita, jos he eivät suoriudu näiden odotusten mukaisesti ja niin yhtäkkiä oletkin osana tätä nykymaailman kieroutunutta noidankehää, joka ajaa kaikki burn outtiin.  Onneksi nykyään, kun mennään vauhdilla eteenpäin, osataan myös vauhdilla tunnistaa näitä ongelmia ja keksiä niihin ratkaisuja tai jotain jolla edistäisimme tietoisuutta näistä ongelmista ja niihin saatavasta avusta. 

 

Vaikka moni haluaa auttaa, tukea ja parantaa maailmaa etenemme edelleen liian hitaasti ja teemme aivan liian pieniä tekoja sen eteen, että maailma olisi kaikille parempi paikka elää nyt ja tulevaisuudessa. Suurin syy tähän on, että moni meistä ei halua luopua omista mukavuuksistaan ja voin myöntää itsekin syylllistyväni tähän. Esimerkiksi tämä vuosi 2020 on jo tähän mennessä ollut suuri tragikoominen näytelmä siitä kuinka ihmiskunnan kärsimättömyys, mukavuuden haluisuus ja ahneus alkavat aiheuttaa ongelmia.

 

Vaikka vegaanisuus on enemmän muodissa kuin koskaan, niin on myös prosessoidumman lihan tuotanto ja lihan syönti alkaa aiheuttaa yhä vakavmpia viruksia, joista voi syntyä epidemioita tai jopa pandemioita. Puhumattakaan kuinka nykypäivän vilkas matkustaminen antaa mielettömän hyvän mahdollisuuden pahoille virus taudeille levitä, esimerkiksi tämä meidän ihana koronavirus pääsi vähän kiertämään maailmaa ja seuraavaksi koko maailma olikin karanteenissa. Sademetsiä poltetaan brasilian kehnon ilmastovastaisen presidentin takia. Yhdysvaltain toimimattoman demokraattisen systeemin seurauksena maata hallitsee 5 vuotias, joka viittaa kintaalla ilmastosopimuksille ja valehtelee minkä kerkiää. Eikä edes kovin hyvin. Ilmaston muutoksen seuraukset alkavat näkyä ja australian manner palaa. Yhdysvalloissa viimeisen naulan rotusorron arkkuun lyö poliisi, joka liiallisella voiman käytöllään tappaa tummaihoisen George Floydin ja tämän seurauksena koko maa on lähes rotusodassa ja mielenosoitus mellakat tuhoavat kaupunkeja ja pian koko maailma osoittaa mieltään tummaihoisten puolesta. #blacklivesmatter on vuoden käytetyin tagi. En malta odottaa mitä muuta tämä vuosi mahtaa vielä tuodakkaan tullessaan. 

 

Nämä kaikki kriisit ja onnettomat tapahtumat, jotka vainoavat vuotta 2020 ovat moni hyvin samanlaista kuohuntaa, kuin historian kirjoissa. Meillä on ennenkin ollut kuollettavia ja vaarallisia pandemioita, meillä on ollut sotia rotuerottelun puolesta, maailman valtioita on ennenkin johtaneet radikaalit rauhaa horjuttavat ja päästään vialla olleet hallitsijat. Ilmaston muutos tosin luo täysin uuden aspektin tälle kaikelle ja on hurjaa nähdä kuinka reunalla me elämme, kuluttaen luonnonvarojamme kuin viimeistä päivää. Olemme saavuttaneet sen rajan, jossa ihmiset, kansakunnat ja luonto tarvitsevat enää vain pieniä kipinöitä sytyttääkseen uusia tuhoisia paloja. 

Onhan maailmassa läpi ihmiskunnan jatkuvasti tapahtunut kamaluuksia ja sotia, mutta nyt me länsimaalaiset hyvinvointivaltioissamme saimme tämän kaiken vähän niinkuin päin kasvojamme, sillä rauha ja suunta parempaan ovat viime vuosikymmenien aikana täällä lintukodossamme luoneet sen illuusion, että kaikki on hyvin. Tai ainakin täällä meillä. ”Olemme pitkään tuottaneet tuhoa muille eläimille ja ympäröivälle ekosysteemille tavoitellessamme omaa mukavuuttamme ja huviamme, emmekä saavuta koskaan tyydytystä.” -Harari kirjoittaa. Nyt kun nämä ikävät asiat alkavat vaikuttamaan omiin elämiimme alamme toimia, pelätä, tehdä radikaaleja päätöksiä, tuomita, rakentaa pelastus rengasta ja vihdoin muuttaa niitä joitain tapoja, jotka ovat ajaneet meitä kohti tuhoa. Nyt vasta lopun lähestyessä olemme valmiita luopumaan niistä etuuksista, jotka ovat syntyneet tuhoisasta toiminnastamme, jotta meillä olisi tulevaisuus, jonne katsoa. Kysymys vain kuuluu onko jo liian myöhäistä? Koska on tapahtunut tarpeeksi pahaa ja tuhoa, jotta viimeinenkin meistä on valmis tekemään asioiden hyväksi jotain?  

 

Harari kertoo kuinka tuhansia vuosia sitten homo sapienskin oli vähä pätöinen eläin, joka puuhaili omiaan yhdessä Afrikan kolkassa ja sitten seuraavien vuosituhansien aikana se teki itsestään koko planeetan herran ja ekosysteemin kauhu. Kuinka nykyisin sapiensista on tulossa jumala ja se on hankkimassa itselleen paitsi ikuisen nuoruuden myös jumalallisen kyvyn luoda ja tuhota. Sanotaan että ihmiskunnan tilassa on muutamien vuosikymmenien aikana lopultakin tapahtunut todellista edistystä, kun kärsimys, sodat ja nälänhätä ovat vähentyneet. Mutta muiden eläinten tila kuitenkin huononee yhä nopeammin eikä ihmiskunnankaan tilan koheneminen ole vanha ja vakaa asia, jota voisimme pitää varmana. 

 

”Onko mitään vaarallisempaa kuin tyytymättömät ja vastuuttomat jumalat, jotka eivät tiedä, mitä haluavat?”

-Yuval Noah Harari

 

Tämän hetkinen pandemia on ainakin suuresti vaikuttanut omaan elämääni ja aiheuttanut haasteita. Emme voineet järjestää Eerikinkadun appro-tapahtumaamme (infoa tapahtumasta löydät portfoliostani), koska hallitus kielsi pitämästä sitä, joten valmistumiseni etuajassa sai siis unohtua, jouduin etätöihin töistäni, koska kuulun riskiryhmään ja lähes kaikki tämän vuoden suunnitelmani meni uusiksi. Oli aika pysähtyä. Oli koko ihmiskunnan aika pysähtyä. Maailma ei tule koskaan olemaan entisensä ja itseäni ainakin jännittää tulevaisuus. Miten paha taloudellinen lama tästä syntyy? Koska se alkaa näkyä? Menetänkö työpaikkani? Mitä tapahtuu jatko-opinto suunnitelmieni? Miten mielenterveyteni ja terveyteni tämän kaiken jaksaa? Entä opintoni? Entä pitäisikö minun nyt ottaa varovasti vai ilo irti kaikesta, koska maailma näyttää ympärilläni koko ajan vain enemmän ja enemmän lopun enteitä ja näkyvyys tulevaan heikko. Sumuvalot päällä yritän suunnistaa, mutta tie tuntuu koko ajan vain olevan enemmän ja enemmän hukassa. 

Paljon kysymyksiä ja vastaukset tuntuu kuolleen sukupuuttoon. Oma tapani vaikeiden asioiden käsittelyssä on unohtaminen, tiedostan kaiken ja tiedän, että nyt moni stressaantuisi, minä en osaa. Tästä aktivoituu paha tapani eli asioiden lykkääminen, koska niin moni muu asia tuntuu paremmalta, helpommalta ja mielenkiintoisemmalta. Pysähdyn. Kunnes tulee viimeinen takaraja eteen ja saan vihdoin tartuttua toimeen ja hoidan asiat. 

bottom of page