top of page

Key Learning Notes

SYKSY 2019/KEVÄT 2020

Syksyn 2019 alussa ei minulla ollut aavistustakaan kuinka paljon työtä ja uusia ulottuvuuksia projektinjohtaminen sisältää. Tiesin mitä minun pitäisi tehdä ja tiesin mistä aloitan mutta, kun lähdimme tekemään vuoden 2020 Eerikinkadun approja alkoi minulle pikkuhiljaa selkiintyä, että en tiedäkään läheskään kaikkea ja tässä matkalla on pitänyt paljon itse opetella, jotta kaikesta on selvitty. Syksyllä stressi tasot ovat olleet suhteellisen suuret välillä jännitettäessä sopimusneuvotteluja ja sponsorineuvotteluja sekä niiden tuloksia, mutta turhaan, sillä ne sujui mainiosti ja olivat vasta lasten leikkiä kevään tulevalle stressille, jota kukaan ei osannut odottaa, että joutuisimme käymään läpi.

Alussa saimme myös hieman huolenaihetta uusien tiimiläisten löytymisestä, mutta heti kun kävimme Turun BisnesAkatemialla esittäytymässä ja kertomassa kaipaavamme kahta tiimiläistä projektiimme. Heti sen jälkeen saimme hakemuksia joiden joukosta valitsimme Jennin ja Janinan. 

Tiimillä lähti heti hyvin homma toimimaan ja päätin jo alussa, että aion olla mukaan ottava ja helposti lähestyttävä projektinjohtaja. Olen oppinut tämän projektin myötä paljon projektinjohtamisesta, vaikka tiesinkin jo aiheesta ennestään on se ihan eri päästä oikeasti virkaa toteuttamaan. On suuri stressi välillä olla se joka on vastuussa aivan kaikesta, riskit ovat todellisempia, kun oma nimi laitetaan alle kaikkiin tärkeisiin sopimuksiin ja kyseessä on suuria summia rahaa. Tähän asti olemme saavuttaneet kaikki tavoitteeni ja jopa ylittäneet ne. Päätin jo heti alussa, että nyt kun olen ohjissa aion tehdä ennennäkemättömiä uudistuksia Eerikinkadun approille. Päätin, että luomme uuden brändin, kasvatamme tapahtumaa suuremmaksi, markkinoimme paremmin, toteutamme tiimin yhteistyön paremmin, luomme pysyvämmät sopimussuhteet sponsoreihin ja jatkopaikkoihin sekä teemme jotain, joka muuttaa koko tapahtuman parempaan suunntaan. Olemme tähän mennessä keksineet uuden brändin ja kehittäneet approja uudelle tasolle sekä saaneet tähän Hartwallin isoksi yhteistyökumppaniksi. Ensimäistä kertaa ikinä Eerikinkadun approilla on kaksi jatko paikkaa ja kaksi esiintyjää. Esiintyjiä en voi vielä paljastaa mutta jatkopaikkoina 2020 approilla toimivat Apollo sekä Forte+Vegas.

Voimme siis nostaa lipunmyynti kapasiteettia reilusti nyt kun on enemmän jatkopaikkoja. Olemme keränneet enemmän suuria sponsoreita kuin koskaan ennen ja saaneet sopimusneuvotteluissa tuloksia jotka ovat ylittäneet odotuksemme. Tällä hetkellä sponsoreiksi ovat varmistuneet Hartwall, Hesburger, Satavan venepalvelu, Nautical ja Aura Fest Olemme erittäin hyvin aikataulussa, vaikka suurin työ onkin vielä edessä. Neuvotteluissa on ollut paljon hyötyä esimerkiksi Sami Miettisen, Uusineuvottelu valta -kirjasta oppimillani asioilla. Olen kehittynyt mielestäni paljon neuvotteluissa ja oppinut niistä paljon. Paras asia, jonka olen neuvottelutaitoihin liittyen oppinut on, että kun lähtee neuvottelemaan on muistettava itsevarmuus, tiedettävä mitä sieltä lähtee hakemaan ja valmistauduttava hyvin.  Mielestäni projektinjohtajuuteni osui juuri sopivaan kohtaan näitä opintoja, sillä uskon, että en olisi ollut tarpeeksi valmis aiemmin tämän koko luokan projektin johtajaksi. Olisin varmasti pystynyt siihen ja ehkä jopa onnistunutkin siinä, mutta tulokset eivät varmasti olisi olleet yhtä hyviä mitä ne nyt on.  

Koen, että parhaiten voin todentaa projektinjohtajuudesta oppimaani sillä, että sain tässä joulukuussa 11. päivä sertifikaatin projektin johdon pätevyydestä ja en olisi varmasti saanut kyseistä sertifikaattia, jos olisin tämän kokeen käynyt tekemässä syksyn alussa ennen oikeana projektinjohtajana toimimista, sillä kokeessa käsiteltiin todella paljon projektinjohtajalle yleisiä tilanteita ja tehtäviä joita myös omalle kohdalle on tänä syksynä osunut ja niiden pohjalta pystyin kokeessa paljon päättelemään oikeita vastauksia vain omien kokemusten pohjalta. 

 

Tiimityöskentelyssä olen myös kehittynyt valtavasti. Koen, että yksissä treeneissä, kun kuuntelimme Jukka Jalosen luennon tiimityöstä, sain siitä paljon uusia ulottuvuuksia tiimityöhön, joita pystyin projektinjohtajana viemään käytäntöön oman projektitiimimme keskuudessa. Olen suuri vertaisjohtajuuden kannattaja ja koen aiheen erittäin mielenkiintoisena siksi aionkin tehdä myös opinnäytetyöni kyseisestä aiheesta.

Keväällä päätin lukea paljon kirjoja johtajuudesta, jotta kehittyisin siinä paremmaksi ja koska aion tehdä opinnäytetyöni liittyen kyseiseen aiheeseen. Kirjoista sain mielettömästi apua ja tukea johtajuuteen ja johtamistyyliini, mutta suurimman opin sain, kun maailmalle levisi koronavirus pandemia ja minun pitikin yhtäkkiä osata johtaa kriisin keskellä tiimiäni. Jouduin yhtäkkiä tekemään kriisinhallintaa ja suuria päätöksiä, kun tapahtuma jouduttiin perumaan. Minun piti opetella tapahtumalakia ja miten näissä tilanteissa toimitaan yhteistyökumppaneiden sekä ravintoloiden suhteen. Mitä force majeure käytännössä tarkoittaa ja olemmeko sen alaisia. Kaikkiin näihin sain vastaukset selvittämällä itse ensin ja sitten neuvottelemalla asioista jatkopaikkojen, artistien sekä yhteistyökumppaneiden kanssa. Kaikki lopulta sujui hyvin ja hoidin asiat yksi kerrallaan ja tehokkaasti. En jäänyt odottelemaan vaan päätin toimia, jotta saamme tapahtuman mahdollisesti siirrettyä syksyyn. Valitettavasti syksyllä kuitenkin tapahtumamme jouduttiin peruuttamaan ja siirtämään taas eteenpäin. Sain onneksi neuvoteltua, että saamme pitää kahden pääsponsorin sponsorirahat, jotta pystymme kattamaan kaikki peruuntumisesta aiheutuvat kulut ja näin emme menetä mitään muuta, kuin tietenkin hirmu määrän palkkaa ja työtunteja. Tai no lähinnä palkka työtunneista on ainoa menetys, sillä näistä työtunneista on opittu paljon ja ne maksavat itsensä kyllä vielä takaisin joku päivä. 

Olen pettynyt, että emme tänä vuonna saaneet järjestää tapahtumaa, mutta ilman näitä vastoinkäymisiä en olisi ikinä oppinut näin paljon mm. tapahtuma-alasta ja kriisinhallinnasta. Enkä olisi koskaan saanut niin paljon harjoitusta neuvottelemisesta tai asioiden järjestelystä. Tämä oli paras "harjoitus" periaatteessa hallitusta ja täysin itsestä riippumattomasta epäonnistumisesta. Aina ei asiat mene suunnitellusti, mutta suunnitelmia voi onneksi aina muuttaa. 

Olen jokaisen lukukauden aikana tullut enemmän ja enemmän siihen tulokseen, että olen ollut juuri oikeassa paikassa opiskelemassa, sillä paras tapa minulle oppia on tekemällä ja huomaamattaan oppia siinä tehdessä monta asiaa, jotka eivät olisi pänttäämällä yhtä hyvin päähän jäänyt. Kun yritän miettiä asioita joita olen oppinut, on se erittäin vaikeaa hahmottaa kaikkea oppimaansa, sillä jotkin opitut taidot ovat tulleet niin huomaamatta, että sitä ei edes tajua kuinka joskus oli aika kun niitä taitoja ei omistanut.

Nyt jos kelaan takaisin ensimmäiseen vuoteeni bisnes akatemiassa voin hyvällä omatunnolla todeta oppineeni matkalla sieltä tähän päivään mielettömän paljon todella tärkeitä taitoja, joilla voi ylpeänä suunnata kohti työelämää.

Olen oppinut johtajuutta, esiintymistaitoja, neuvottelutaitoja, markkinointia ja miten hyödynnetään projekti työkaluja projektin toteutuksessa tehokkaasti. Olen oppinut tekemään nettisivut, laskemaan budjetteja, tekemään laillisia sopimuksia, toimimaan osuuskunnassa hallituksen johtajana ja ylipäänsä toimimaan osuuskunnassa tiimin jäsenenä. Olen oppinut kuuntelemaan, keskustelemaan, pitämään omia puoliani ja tuomaan omat mielipiteeni esille paremmin kuin koskaan, mutta myös kunnioittamaan muiden osaamista ja mielipiteitä paremmin kuin koskaan ennen. En ollut aiemmin parhain tiimi pelaaja ja minulla on ollut aina vaikeuksia luottaa muiden tekemiseen sataprosenttisesti, mutta täällä olen oppinut päästämään irti ja luottamaan tiimin voimaan. Olen oppinut kriisinhallintaa, kriisiviestintää ja kriisijohtamista. Olen oppinut, että johtaja ei ole se, joka vain määrää ja valvoo muiden tekemistä vaan johtaja on se, joka ohjaa tekemistä ja näyttää tietä omalla tekemisellään. Johtaja on sellainen, joka luottaa tiimiinsä ja uskoo myös heidän ideoihin ja mielipiteisiin. Olen oppinut, että parhaassa tiimissä on montaa eri osaamista ja erilaisuus on tiimissä rikkauksista suurin. Tiedän nyt kuinka tekemiseen tarvitaan selkeä suunnitelma ja yrittelijästä toimintaa, jotta projektit saadaan onnistumaan. Vaikka olenkin näitä asioita oppinut tulee minun vielä jokaisessa kehittyä ja kaikessa on aina mahdollista kehittyä paremmaksi.

bottom of page