top of page

TAIVAS + HELVETTI

 KIRJAPISTEET: 2

Tätä kirjaa suosittelen kaikille yrittäjyydestä kiinnostuneille. On ollut aina todella ärsyttävää vain se, että onnistuneiden yritysten tarinasta kerrotaan vain kohokohdat ja onnistumiset, onhan se motivoivaa kuulla onnistumisista, mutta vielä parempaa on kuulla, että nämä onnistuneetkin yritykset ovat käyneet läpi monta epäonnistumista ennen onnistumisia. Tässä kirjassa yrittäjät kertovat omin sanoin raadollisen rehellisesti siitä mitä yrittäjyys on. Tarinat kertovat kuinka, jotkut yrittäjät käyvät läpi monen monta epäonnistumista ennen yhtäkään pientä onnistumista, kuinka yrittäjän pitää pysyä sitkeänä ja jatkaa yrittämistä, vaikka onnistuminen tuntuisikin todella kaukaiselta ja olemattomalta. Joidenkin yrittäjien kohdalle onnistuminen ei osu sitten taas koskaan ja täytyy viheltää peli poikki. Yrittäjyys on erittäin stressaavaa, vaativaa ja yrittäjä joutuu kantamaan paljon vastuuta, mutta se on myös palkitsevaa pitkä jänteiselle. Myös yrittäjyyden tarjoama vapaus on se mikä motivoi jatkamaan eteenpäin.

Kirjan yrittäjäjien tarinat ovat kaikki aivan erilaisia keskenään. Jokaisella heistä olivat omat vaikeutensa ja eri tavat miten päätyivät yrittäjiksi. Kun toiselle se on elämän mittainen haave toiselle se on tullut täysin puun takaa. Kirjan ihastuttavin ja ehkä inspieoivin tarina on Jukka Jokiniemen, hän silmäpohjarappeuman seurauksena sokeutui mutta ei antanut sen estää saavuttamasta unelmiaan. Hän sokeutumisestaan huolimatta sai rakennettua suomalaisia designvalaisimia valmistavasta yrityksestä miljoona bisneksen. Hän juuri on yksi upea esimerkki yrittäjyyden antamista vapauksista, sillä hän ei olisi edes oikein muulla tavalla voinut olla sokeutumisensa jälkeen kiinni työelämässä.

Nämä tarinat on todella inspiroivia ja motivoivia, koska nämä ihmiset ovat olleet ja ovat ihan tavallisia ihmisiä ilman mitään erityislahjoja, he vain ovat jaksaneet tehdä kovasti töitä näiden onnistumisien saavuttamiseksi. Nämä tarinat antaa itsellenikin pienen pilkkeen silmä kulmaan, että minäkin voisin onnistua ihan siinä missä hekin ovat onnistuneet. En ole vielä edes varma aionko yritttäjäksi mutta en aio sitä mahdollisuutta todellakaan sulkea pois. Jos näin joskus sattuisi käymään, että löydän itseni yrittäjä elämästä, minulla on ainakin hieman hajua miten siihen lähdetään ja Bisnes Akatemiasta saa hyvän pohjan sille. Tärkeintä yrittäjyyteen lähdettäessä on mielestäni hyvä ja osaava tiimi, tiedän myös sen etten itse lähtisi yksin tai ilman luotettavaa tiimiä yrittämään.

bottom of page