​

 

Kuisma ja Seppänen käsittelee kirjassaan Suomen suurimpia bisnesmokia kriittisesti, mutta yrittäen ymmärtää hyväntuulisella ja humoristisella tavalla. Tähän kultakerhoon ovat päässeet muun muassa Sonera, Stora Enso, Fortum, Suomen pankki, Talvivaara ja monet osittain tai kokonaan valtion omistuksessa olevat yritykset. 

Kirjan päämerkitys on kerrata ja kertoa Suomessa tapahtuneet pahimmat ison luokan bisnesmokat. Toinen on korostaa että niin pienten kuin isojen firmojen johtajat ovat ihmisiä siinä missä me muutkin. 
Monella on varmasti sellainen kuva, että varsinkin näiden suurimpien yritysten johtajat ovat jonkinlaisia yli-ihmisiä, jotka eivät missään nimessä mokaile. Tämä ei kuitenkaan ole se todellisuus ja varsinkin kirjan luettuani katosi myös tämä mielikuva päästäni. 

Minulle kolahti juuri eniten tämä mokaamisen merkitys suuremmassa mittakaavassa:
Kirja sai minut laittamaan mokaamisen aivan täysin erilaiseen perspektiiviin. Tajusin lukiessani: nämä ovat sen luokan mokia, että näiden rinnalla omat tuntuvatkin jo aivan olemattomilta. Tuli sellainen fiilis, että eihän mulla oikeastaan ole mitään hätää jos joskus vähän tyrin ei sillä kuitenkaan maailmaa tai suuryritystä kaada. Ei minulla ole edes käsissäni niin suurta vastuuta mistään, että onnistuisin mokaamaan niin suuresti kuin nämä Suomen suurimpien bisnesmokien takana seisovat ihmiset. Mutta edes nämä maan terävimmät aivot eivät ole suojassa siltä mahdollisuudelta, että jotain voi mennä joskus pieleen.

Kirjasta jäi hyvin mieleen myös se, että miten Soneran tapauksessa vain yksi johtaja joutui syntipukiksi, vaikka töpeksimässä oli koko johto. Moka sai silloin alkunsa, kun ostettiin ylihintaan teleoikeuksia, jotka lopulta osoittautui arvottomiksi. Miljardeja valui hukkaan. Johtoa ei erotettu, vaikka olikin tämän loistavan tarjouksen takana ja ainoastaan yhdestä Soneran johtajasta Kaj-Erik Relanderista tuli mokan kasvot. Reilua tai ei, joku on aina se, joka saa suurimmat syyt niskoilleen.

​

​

​

​

​

​

​

​

​